keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Omenakanelijäätelö

Kesäaikaan on tietenkin pakko saada jäätelöä, ja aina välillä sitä tulee tehtyä itsekin. Tällä reseptillä olen tehnyt jädeä aiemminkin, mutta nyt kannustimena oli vielä Dansukkerin ja Ruoka.fi:n jäätelökisa. Kilpailussa promotaan uutta glugoosisiirappia, joka estää kiteytymisen ilman jäätelökonettakin. Sain kisaa varten DS:lta näytepullot siirapista ja tuntuu kyllä toimivan. Resepti pelittää toki ilmankin, mutta jäderakenne oli nyt aiempia kokemuksia sileämpää. Ilmeisesti siirappi siis toimii. Pitemmittä puheitta reseptiikkaan!

Ainekset:
Sattumat:
4 kpl omenoita
1 rkl vettä
1 dl fariinisokeria
1 tl kanelia
Jäätelö:
4 dl kuohukermaa
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 tl kanelia
100 g maustamatonta tuorejuustoa
(1 dl glukoosisiirappia)

Kuori omenat ja kuutioi pieneksi. Keitä fariinisokerin, veden ja kanelin seoksessa parikymmentä minuuttia, kunnes omena pehmenee. Anna jäähtyä. Erottele valkuaiset ja keltuaiset omiin astioihinsa. Vatkaa keltuaiseen sokeri, kaneli (ja glukoosisiirappi), valkuaiseen puolestaan tuorejuusto. Vatkaa vielä kerma omassa astiassaan. Sekoita vaahdot varovasti keskenään ja lisää jäähtyneet omenakuutiot. Varmista että seos on tasaista ja laita se sopivassa vuoassa pakkaseen yön yli. Välillä voi olla hyvä käydä vähän hämmentelemässä. Tarjoile hieman sulaneena kesäpäivän iloksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Parannusehdotuksia tai vinkkejä? Antaa tulla!