keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Pinaatti-soija falafel

Turhapa sitä on kierrellä: kasvisruokien kanssa olen melkoinen ummikko. Kyse ei ole niinkään halun, vaan lähinnä kokemuksen puutteesta. Toistaitoisena ei tule aina mieleenkään, että voisihan sitä välillä vetää nauristakin nassuun. Noh, sentään ainakin yhden kasvisruuan taidan ja se onkin oikein makoisa.  Tämä etäisesti Lähi-Itään viittaava reseptini osallistuu toukokuun pinaattiteemaiseen  ruokahaasteeseen, jota emännöi tällä kertaa Keittiössä, kotona ja puutarhassa -blogi.

Ainekset:
2 dl soijarouhetta
4 dl vettä
kasvisliemikuutio
150 g pakastepinaattia
3 dl kikherneitä (1 tölkki)
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl chilimausteseosta
mustapippuria myllystä


Keitä soijaa kasvisliemessä viitisen minuuttia, sammuta levy ja lisää jäinen pinaatti sulamaan. (tuore pinaattikin pelittänee). Sekoittele välillä kunnes seos on tasaista. Aja kik-herneet mössöksi tehosekoittimessa ja kaavi tahna kattilaan. Lisää vielä muna, jauhot ja mausteet. Sekoita tasaiseksi. Lorauta pannulle öljyä ja paista taikinanokareista pihvejä. Pari minuuttia puoleltaan riittää. Kaveriksi sopii esimerkiksi puolukkahillo, jota käsittääkseni itämaisessa keittiössä käytetään päntiönään...

2 kommenttia:

Parannusehdotuksia tai vinkkejä? Antaa tulla!