keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Oivat hampurilaissämpylät

Fakta: hampurilaisen ei tarvitse olla roskaruokaa! Toki perusmäkkärissä väännetyt pikaburgerit ovat usein vähän sinnepäin, mutta monista mestoista saa ihan kunnon purilaisia, joissa alkavat terveysarvotkin olla kohdillaan. Ja aina voi tietenkin tehdä itse! Tässäpä siis oiva reseptiikka hampurilaissämpylöille, jotka kukin voi täyttää mielensä mukaisesti. Väliin voin suositella Cajun-henkisiä jauhelihapihvejä tai miksei vaikka Pinaatti-soija falafelia. Kaveriksi vielä sopivasti salaattia ja muuta mukavaa, niin makunautinto on taattu.

Ainekset:
2,5 dl lämmintä vettä
2 rkl sulatettua voita
1 muna
n. 9 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
1,5 tl suolaa
ruokalusikallinen kuivahiihvaa
voita
seesaminsiemeniä

Sekoile kuivahiiva jauhoihin ja lisää loputkin ainekset. Taikina saa jäädä löysähköksi, mutta parempi kun ei ole ihan hirvittävän tarttuvaa. Vaivaa käsin kymmenisen minuuttia tai sopivalla koneella viisikin riittää. Anna kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa noin 2 tuntia (esimerkiksi lämmittämättömässä uunissa). Jaa taikina kahdeksaan osaan ja pyörittele kauniin ympyriäisiä palloja. Litistä edellä maininut kauniin ympyriäiset pallot esimerkiksi kattilanpohjalla. Anna kohota vielä tunnin verran liinan alla. Sivele sulalla voilla ja ripottele päälle siemeniä. Paista uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia kauniin kullanruskeiksi. Täytä purilaiset ja sitten itsesi!

2 kommenttia:

  1. Ei mitään järkeä voidella voilla. Voi ei tartu, vaan voitelee. Siemenet irtoavat voista. Kannattaa käyttää munaa voiteluun johon siemenet tarttuu paremmin.

    VastaaPoista

Parannusehdotuksia tai vinkkejä? Antaa tulla!