torstai 14. helmikuuta 2013

Kylmäsavuporopiirakka

Ystävänpäivä tuo vuosittain makunystyröidemme iloksi kakkua, keksia ja leivosta. Kaiken pinkin imelyyden vastapainoksi tarvitaan kuitenkin myös rehellistä suolapalaa. Näin ollen ajattelin jakaa herkullisen kylmäsavuporopiirakan reseptin. Viimeistään huomenna, kun kaikki ruusuvedellä ja tomusokerilla kastetut amorinluomukset on tuhottu, kieli palaa halusta päästä tämän piiraan hellän suolaiseen huomaan.

Ainekset:
Pohja:
100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
1 tl savustettua paprikajauhetta (tai sitä tavallista)
2 rkl vettä

Täyte:
100 g kylmäsavupororouhetta
1 punainen paprika kuutioina
150 g emmentaljuustoraastetta tai vastaavaa
2 dl ruokakermaa
1/4 tl mustapippuria myllystä
1 dl persiljaa hienonnettuna

Nypi jauhot, voi ja mausteet käsin tai monitoimikoneen voimin. Lisää kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Laita taikina hetkeksi kylmään, ennen piirakkavuoan pohjaan painelua. Yhdistä täytteen aineet kulhossa. Alkuperäinen resepti neuvoi poron määräksi 150 grammaa, mutta olen todennut, että 100 grammaa on aivan parahultainen annos. Makua on näinkin aivan tarpeeksi ja laskimot säästyvät ikäviltä tukkeumilta. Sormet ristissä...

Kaada täyte pohjan päälle ja kypsennä 200 asteessa noin 35 minuuttia. Suosittelen lämpimästi, että annat piirakan jäähtyä ennen tarjoilua. Maut pääsevät parhaiten oikeuksiinsa jääkaapissa muhimisen jälkeen. Sääli vain, että piirakkaa harvoin jää seuraavaksi päiväksi. Nautitpa piiraan tänään taikka huomenna, oikein sydämellistä (ja edes hieman sydänystävällistä) ystävänpäivää kaikille lukijoille!

1 kommentti:

  1. Panisin pari munaa sitomaan täytettä. Liekkö jäänyt vahingossa pois?!

    VastaaPoista

Parannusehdotuksia tai vinkkejä? Antaa tulla!