keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Omenakanelijäätelö

Kesäaikaan on tietenkin pakko saada jäätelöä, ja aina välillä sitä tulee tehtyä itsekin. Tällä reseptillä olen tehnyt jädeä aiemminkin, mutta nyt kannustimena oli vielä Dansukkerin ja Ruoka.fi:n jäätelökisa. Kilpailussa promotaan uutta glugoosisiirappia, joka estää kiteytymisen ilman jäätelökonettakin. Sain kisaa varten DS:lta näytepullot siirapista ja tuntuu kyllä toimivan. Resepti pelittää toki ilmankin, mutta jäderakenne oli nyt aiempia kokemuksia sileämpää. Ilmeisesti siirappi siis toimii. Pitemmittä puheitta reseptiikkaan!

Ainekset:
Sattumat:
4 kpl omenoita
1 rkl vettä
1 dl fariinisokeria
1 tl kanelia
Jäätelö:
4 dl kuohukermaa
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 tl kanelia
100 g maustamatonta tuorejuustoa
(1 dl glukoosisiirappia)

Kuori omenat ja kuutioi pieneksi. Keitä fariinisokerin, veden ja kanelin seoksessa parikymmentä minuuttia, kunnes omena pehmenee. Anna jäähtyä. Erottele valkuaiset ja keltuaiset omiin astioihinsa. Vatkaa keltuaiseen sokeri, kaneli (ja glukoosisiirappi), valkuaiseen puolestaan tuorejuusto. Vatkaa vielä kerma omassa astiassaan. Sekoita vaahdot varovasti keskenään ja lisää jäähtyneet omenakuutiot. Varmista että seos on tasaista ja laita se sopivassa vuoassa pakkaseen yön yli. Välillä voi olla hyvä käydä vähän hämmentelemässä. Tarjoile hieman sulaneena kesäpäivän iloksi.


keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Savujuustoperunat

Sanottakoon kärkeen, että en paljon perunasta perusta. En tiedä miksi. Jotenkin se on vaan raaka-aineena vähän plääh... Toki toimiviakin perunareseptejä on, mutta harvoin tulee tehtyä. Nyt tuli. Saanko esitellä: savujuustoperunat. Kohtuullisen simppeli resepti ja sopii lisäkkeeksi vaikka minkälaiselle lihalle. Tosin Pirkan Leppäsavusulatejuustoviipaleet eivät sulamiskäyttäytyneet ihan odotusten mukaisesti, mutta ei se lopputulosta haitannut.

Ainekset:
8 kiinteää perunaa
2 rkl voita 
ripaus suolaa
2 rkl hasselpähkinärouhetta
3-4 savusulatejuustoviipaletta

Suorita perunoiden pesu ja kuorinta. Asenna peruna kerrallaan puukauhaan ja leikkaa vieri viereen viiltoja lähes pohjaan asti. Kauhan ansiosta veitsi ei uppoa läpi asti. Nosta potut uunivuokaan viillot taivasta kohden. Sulata voi ja voitele perunat, mausta suolalla. Kypsenä 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Ota perunat uunista ja voitele vuoan pohjalle valuneella rasvalla. Ripottele pinnalle pähkinärouhe ja länttää puolikas viipale juustoa kunkin perunan hunnuksi. Kypsennä vielä toiset 20 minuuttia kunnes potut ovat kypsiä. Tarjoile välittömästi valitsemasi pääruuan kera.


keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Oivat hampurilaissämpylät

Fakta: hampurilaisen ei tarvitse olla roskaruokaa! Toki perusmäkkärissä väännetyt pikaburgerit ovat usein vähän sinnepäin, mutta monista mestoista saa ihan kunnon purilaisia, joissa alkavat terveysarvotkin olla kohdillaan. Ja aina voi tietenkin tehdä itse! Tässäpä siis oiva reseptiikka hampurilaissämpylöille, jotka kukin voi täyttää mielensä mukaisesti. Väliin voin suositella Cajun-henkisiä jauhelihapihvejä tai miksei vaikka Pinaatti-soija falafelia. Kaveriksi vielä sopivasti salaattia ja muuta mukavaa, niin makunautinto on taattu.

Ainekset:
2,5 dl lämmintä vettä
2 rkl sulatettua voita
1 muna
n. 9 dl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
1,5 tl suolaa
ruokalusikallinen kuivahiihvaa
voita
seesaminsiemeniä

Sekoile kuivahiiva jauhoihin ja lisää loputkin ainekset. Taikina saa jäädä löysähköksi, mutta parempi kun ei ole ihan hirvittävän tarttuvaa. Vaivaa käsin kymmenisen minuuttia tai sopivalla koneella viisikin riittää. Anna kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa noin 2 tuntia (esimerkiksi lämmittämättömässä uunissa). Jaa taikina kahdeksaan osaan ja pyörittele kauniin ympyriäisiä palloja. Litistä edellä maininut kauniin ympyriäiset pallot esimerkiksi kattilanpohjalla. Anna kohota vielä tunnin verran liinan alla. Sivele sulalla voilla ja ripottele päälle siemeniä. Paista uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia kauniin kullanruskeiksi. Täytä purilaiset ja sitten itsesi!

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Pinaatti-soija falafel

Turhapa sitä on kierrellä: kasvisruokien kanssa olen melkoinen ummikko. Kyse ei ole niinkään halun, vaan lähinnä kokemuksen puutteesta. Toistaitoisena ei tule aina mieleenkään, että voisihan sitä välillä vetää nauristakin nassuun. Noh, sentään ainakin yhden kasvisruuan taidan ja se onkin oikein makoisa.  Tämä etäisesti Lähi-Itään viittaava reseptini osallistuu toukokuun pinaattiteemaiseen  ruokahaasteeseen, jota emännöi tällä kertaa Keittiössä, kotona ja puutarhassa -blogi.

Ainekset:
2 dl soijarouhetta
4 dl vettä
kasvisliemikuutio
150 g pakastepinaattia
3 dl kikherneitä (1 tölkki)
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl chilimausteseosta
mustapippuria myllystä


Keitä soijaa kasvisliemessä viitisen minuuttia, sammuta levy ja lisää jäinen pinaatti sulamaan. (tuore pinaattikin pelittänee). Sekoittele välillä kunnes seos on tasaista. Aja kik-herneet mössöksi tehosekoittimessa ja kaavi tahna kattilaan. Lisää vielä muna, jauhot ja mausteet. Sekoita tasaiseksi. Lorauta pannulle öljyä ja paista taikinanokareista pihvejä. Pari minuuttia puoleltaan riittää. Kaveriksi sopii esimerkiksi puolukkahillo, jota käsittääkseni itämaisessa keittiössä käytetään päntiönään...

perjantai 3. toukokuuta 2013

Omena-meetvurstirulla

Kun näihin pannukakkutouhuihin nyt päästiin, niin tässäpä suolainen serkku Kaneli-sokeripannareille. Tämä reseptiikka on kotoisin jostain mennä vuoden Pirkka-lehden numerosta, tosin muistaakseni pienellä varioinnilla. Kelpaa tarjota vaikka illanistujaisisa natriuminnälkäisille juhlijoille. Ainut kompastuskivi on siinä, että saa rullasta tarpeeksi tiiviin, jotta leikkaaminen onnistuu nätistä. Aina niin ei käy, kuten kuvasta näkyy...

Ainekset:
Pannari:
5 dl maitoa
4 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoha
1 dl ohrajauhoha
1 tl suolaa
Täyte:
1 purjo
150 g meetvurstia
1 punainen paprika
1 omena
1 rs (180g) Italian yrtit -tuorejuustoa tai vastaavaa

Sekoita munat ja maito keskenään. Lisää jauhot sekä suola ja anna taikinan turvota sen aikaa kun uuni kiihdyttelee kohti 225 celsiusta. Kaavi taikina leivinpaperoidulle uunipellille ja paista 25 minuuttia. Jäähdytä pieni hetki ja kumoa komeus toiselle leivinpaperille. Irrota pohjapaperi varovasti.

Täytteen voit tehdä kun taikina on paistumassa, joskaan uunikuumalle pohjalle tahnaa ei pidä levittämän. Halkaise ja huuhdo purjo. Kuutioi purjo, meetvursti ja paprika. Halutessasi voit käyttää purjon ja paprikan pannun kautta. Kuori ja kuutioi myös omena. Sekoita sekakuutiosi tuorejuuston joukkoon ja levitä täyte JÄÄHTYNEELLE pannarille. Kääri rullaksi kääretortun tapaan ja anna vetäytyä hetki kylmässä ennen leikkaamista. Nauti parhaassa seurassa!